Sunday, October 13, 2013

Avokadon idätystesti osa 3: johtopäätökset

On avokadon idätystestin johtopäätösten aika. Avokadot olivat yhtä kypsiä ja ostettu samaan aikaan samasta paikasta. Otos oli hyvin pieni, joten mitään mullistavaa testillä ei todisteta.

Tällä kertaa siemenen päiden leikkaamisella saattoi olla paljonkin merkitystä. Ensimmäinen siemen iti 3 viikon kuluttua, kun samaan aikaan toinen siemen nökötti lasiastiassaan pelkkä halkeama kyljessään. Vaikutti kauan aikaa siltä, että siemenestä ei tule kasvamaan mitään. Aikaa kului yhteensä n. 10 viikkoa ennen kuin toisesta siemenestä alkoi kasvamaan taimi. Nyt 12 viikon jälkeen toisenkin kasvu on lähtenyt kunnolla käyntiin.

3 kuukauden ikäiset avokan taimet.

Johtopäätökset:
Siemenen kärkien leikkaamisella näytti olevan itämisnopeuden kannalta merkitystä (3 viikkoa vs 10 viikkoa). Avokadoja idättäessä täytyy olla siis kärsivällinen. Siemen ei ole aina pilalla, vaikka selvää kasvua ei näy pitkään aikaan. Toiset ovat vaan (todella paljon) hitaampia itämään!

Aiemmat kirjoitukset voit lukea täältä: Idätystesti osa 1 & Idätystesti osa 2

Hitaasti itänyt avokado.

Thursday, October 10, 2013

Basilikasta on moneksi

Sisäkasvihuoneessa pöllähtelee herkullisia tuoksuja, kun sohin yrttejä takimmaisia ruukkuja kurotellessani. Aij että, kesän tuoksu pimeänä syksynä!

Genovalainen basilika, punalehtinen basilika, sitruunabasilika ja kanelibasilika ovat sekä näyttäviä että herkullisia yrttejä! Niitä on myös helppo kasvattaa. Jokaisella basilikalla on omalaatuinen arominsa.  
  • Genovalainen basilika on suomalasittain se perinteisin. Lienee yleisin pestoon käytettävä basilika. Mielestäni yleiskäyttöisin ja herkullisin. Sopii myös jälkiruokiin kuten marja-hedelmäterriini.
  • Sitruunabasilikasta tulee mieleen jokin lapsuuden maku, jokin makeinen, jota en nyt keksi. Hyvin voimakas aromi.
  • Kanelibasilika onkin varmaan mielipiteitä jakava! Sen jopa hieman saippuainen maku tuo vahvasti mieleen aniksen. Sopii hyvin aasialaiseen keittiöön, enkä suosittelisi esim. pizzan päälle (on kokeiltu).
  • Punalehtistä basilikaa olen maistellut vasta vähän, joten en osaa vielä sanoa mausta kummempia. Kovin vahva se ei ainakaan ole.
Vielä pitää hankkia ainakin thaibasilikaa. Mitä kokemuksia sinulla on basilikoista?

Genovalainen basilika, punalehtinen basilika ja sitruunabasilika

Saturday, October 5, 2013

Meksikolainen illallinen / Mexican Dinner

Meksikolainen ruoka on kevyen dieetin murha. Viime lauantai-ilta menikin ähkyssä.

Odotin eniten tostadasia, jota en ollut vielä koskaan maistanut, mutta joka kuulosti taivaalliselta: rapeaksi paistetun minikokoisen tortillaletun päälle kasataan meksikolaisia makuja oman mieltymyksen mukaan. Tortillaletut teimme tietysti itse, vaikka muuhun ruokaan ostimmekin ne valmiina liian suuren aikasyöpön pelossa. Mutta miten helppoa niiden tekeminen olikaan!

Menu
guacamolea
papudippiä
hedelmäistä tomaattisalsaa
habanerokastiketta
tortillahyrriä
etikkaporkkanoita
meksikolaista coleslawta
*
tortillasipsejä
tostadas
burritoja
*
chili con carnea
grillattua kanaa
hunaja-dijon-hunnutettua grillattua lohta
*
chili-ganachea
mangoa
*
mansikkamargaritaa
meksikolaisia oluita

Papudippi, guacamole ja hedelmäinen tomaattisalsa.
Bean dip, Guacamole and Fruity Tomato Salsa.

Törmäsin sattumalta jokin aika ennen meksikoiltaamme mielenkiintoiselta kuulostavaan papudippireseptiin Jotain maukasta -blogissa. Sinne kommentoinkin heti, että aiomme varmasti testata reseptin. Kiitos reseptistä, se oli loistava!

Papudippi
5 pekonisiivua
1 prk eli 240 g kidneypapuja
2 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
70 g tomaattipyreetä
2 tl sokeria
1/2 tl sormisuolaa
1/2 tl chilijauhetta
1/2 tl savupaprikaa
1/2 tl juustokuminaa
n. 1 dl vettä
  • Paista pekoneja ensin pannulla rapeaksi. Silppua tällä välin tomaatti ja valkosipulinkynnet. Lisää kaikki loput ainekset pannulle pekonien joukkoon ja anna muhia n. tunnin ajan. Lisää vettä tarpeen mukaan. Tuloksena on kuitenkin tarkoitus olla tuhti ja paksu dippi, joten älä liioittele. Ja anna dipin hautua, maku syntyy pitkään hauduttelemalla. Osa pavuista kannattaa muussata haarukalla, näin dipistä tulee mehevää.
Guacamolea tuli reilusti, muistaakseni käytin siihen 5 avokadoa. Muita aineksia kannattaa laittaa vaan maun mukaan, määrät eivät ole niin tarkkoja. Ranskankermat ja muut maitotuotteet eivät mielestäni kuulu Guacamoleen! :)

Guacamole
kypsiä avokadoja
punasipulia, kuutioituna
makeaa suippopaprikaa, kuutioituna
tomaattia, kuutioituna ja siemenet poistettuna 
limemehua
tuoretta korianteria
suolaa, cayennepippuria, paprikajauhetta
  • Kuutioi avokado ja muussa hieman haarukalla. Massasta ei tarvitse tehdä ihan tahnaa. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna mielellään maustua hetken aikaa.
Hedelmäinen tomaattisalsa
tomaattia, kuutioituna ja siemenet poistettuna
makeaa suippopaprikaa, kuutioituna
vihreää paprikaa, kuutioituna
punasipulia tai muuta mietoa (makeaa) sipulia, kuutioituna
mangoa, kuutioituna
tuoretta korianteria
tuoretta lehtipersiljaa
limemehua
suolaa
  • Sekoita ainekset keskenään ja annan maustua.
Tortillaletut (12 pientä)
3 dl (180 g) vehnäjaujoja
½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 dl kylmää vettä
1 rkl öljyä
  • Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää nesteet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina 12 osaan ja pyöritä palat palloiksi. Kauli taikinapallot ohuiksi pyöreiksi levyiksi. Kuumenna paistinpannu ilman rasvaa. Paista tortillat molemmin puolin, kunnes kypsiä.
  • Tostadas-osuus: paista kypsiä tortillalettuja reilussa määrässä öljyä, kunnes rapeita. Siirrä talouspaperille valumaan.
  • Laita rapsakoiden lettujen päälle dippejä, salsoja, ranskankermaa, kasviksia ja muita herkkuja oman maun mukaan.

Parasta meksikolaista ruokaa: Tostadas!
Best food from Mexico: tostadas!

Etikkaporkkanat
300 g porkkanoita, viipaloituna
pari desiä siiderietikkaa
½ prk säilykejalapenoja (myös liemi)
muutama valkosipulinkynsi, viipaloituna
pari sipulia, viipaloituna
orenagoa (kuivattua)
pari laakerinlehtä
suolaa
  • Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua. 
Meksikolainen coleslaw
valkokaalia, suikaloituna
vihreää paprikaa, suikaloituna
mietoa sipulia, suikaloituna
makeaa sinappia
loraus öljyä
loraus etikkaa
(limemehua)
sokeria, suolaa
  • Sekoita ainekset keskenään. Anna maustua.
Tortillahyrrät
1 iso tortillalettu
200 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
vihreää & punaista chiliä, kuutioituna
muutama vihreä oliivi, kuutoituna
tacomaustetta (suolaa)
  • Sekoita täytteen ainekset keskenään, levitä tortillaletulle ja rullaa pötköksi. Kääri tuorekelmuun ja siirrä jääkaappiin maustumaan.
Chili con carne tehtiin hävikistä herkuksi -tyyppisesti italialaisten lihapullien tomaattikastikkeen jämästä, possun ja naudan jauhelihasta, maissista, kidneypavuista ja mausteista.

Hunaja-dijon-hunnutettu grillattu lohi
lohta
dijon-sinappia
hunajaa
(suolaa)
  • Sekoita sinappi, hunaja ja suola keskenään. Levitä kalan päälle ja grillaa uunissa kypsäksi.
  • Tarjoa lohi yhtenä burriton täytteenä. 
Chili-ganache ja mangokuutiot
100 g tummaa suklaata
2 dl vispikermaa
cayennepippuria
Cointreau-likööriä
kypsää mangoa, kuutioituna
  • Kuumenna kerma kattilassa lähes kiehuvaksi. Ota pois liedeltä ja sekoita joukkoon suklaa. Jatka sekoittamista, kunnes massa on tasainen. Mausta chilijauheella ja liköörillä. Viilennä ja anna maustua jääkaapissa.

Kattaus ja tortillahyrrät.
Table setting and Tortilla Wheels.

We had an amazing Mexican dinner last saturday. The overeating was ridiculous! This week's been all about healthy diet.

Menu
Guacamole
Bean dip
Fruity Tomato Salsa
Habanero Sauce
Tortilla wheels
Vinegar Carrots
Mexican Coleslaw
*
Tortilla chips
Tostadas
Burritos
*
Chili con Carne
Grilled Chicken
Honey Dijon Grilled Salmon
*
Chili Ganache
Mango
*
Strawberry Margaritas
Mexican beers

Bean dip
5 slices of bacon
1 packet or 240 g kidney beans
2 tomatoes
2 garlic cloves
70 g tomato pyre
2 tsp sugar
1/2 tsp cosher salt
1/2 tsp chili powder
1/2 tsp smoked paprika
1/2 tsp cumin
about 1 dl water
  • Fry the bacon until crisp. Meanwhile, slice the tomatoes and garlic cloves. Add in with the bacon, all the other ingredients and let cook slowly about 1 h. Add water, if needed. The end result is supposed to be thick,so don't overdo it. Mush some of the beans and you'll get a luscious dip.
Guacamole
ripe avocados
red onion, cubed
sweet red bell pepper, cubed
tomatos, deseeded and cubed
lime juice
fresh coriander
salt, cayenne pepper, paprika
  • Cube the avocados and mash with a fork. The consistensy doesn't have to be too smooth. Mix all the ingredients together and let sit for awhile.

Fruity Tomato Salsa
tomatos, deseeded and cubed
sweet red bell pepper, cubed
green bell pepper, cubed
red onion or some other (sweet) onion, cubed
mango, cubed
fresh coriander
fresh parsley
lime juice
salt
  • Mix all the ingredients together and let sit for awhile.
Tortillas (12 small)
3 dl (180 g) flour
½ tsp baking powder
pinch of salt
1 dl cold water
1 tbsp oil
  • Mix the dry ingredients together. Add liquids and mix until smooth. Divide the dough into 12 pieces and roll the pieces into balls. Roll the dough balls into thin discs. Heat a frying pan without oil. Cook the tortillas on each side until done.
  • Tostadas part: Fry cooked tortillas in generous amount of oil yntil crispy. Transfer onto paper towel to remove excess oil.
  • Serve the crispy tortillas with dips, salsas, sour cram, veggies and other ingredients, according to taste.
Vinegar Carrots
300 g carrots, sliced
about 2 dl cidervinegar
½ jar pickled jalapenos (also liquid)
couple of garlic cloves, sliced
couple of onions, sliced
orenago (dried)
2 bay leaves
salt
  • Mix all the ingredients together and let sit for awhile.
Mexican Coleslaw
cabbage, shredded
green bell pepper, julienned
mild onion, sliced
sweet mustard
oil
vinegar
(lime juice)
sugar, salt
  • Mix all the ingredients together and let sit for awhile.
Tortilla Wheels
1 large tortilla
200 g unflavoured cream cheese (Philadelphia)
green & red chili, cubed
a few green olives, cubed
taco seasoning (salt)
  • Mix all the ingredients together, spread on totilla and roll it firmly. Wrap with cling film and transfer to fridge. Let sit for awhile.
Honey Dijon Grilled Salmon
salmon
dijon mustard
honey
(salt)
  • Mix the dijon, honey and salt together. Spread on salmon and grill in the oven until done.
  • Serve the salmon as one ingredient in burritos.
Chili Ganache and Mango cubes
100 g dark chocolate
2 dldouble cream
cayenne pepper
Cointreau liqueur
ripe mango, cubed
  • Heat the cream in a pot unti almost boiling. Off heat, add in the chocolate and stir until smooth. Season with chili and liqueur. Cool and let sit in the fridge for awhile.