Wednesday, September 3, 2014

Kurpitsakeitto / Butternut Squash Soup

Tein tänään aivan taivaallista myskikurpitsakeittoa. Eihän tuo kummalliselta näytä, mutta maku yllättää.

Käytin liemenä sienilientä, joka sopii erinomaisesti yhteen myskikurpitsan hieman makean maun kanssa. Lämpöä keittoon tuo ripaus cayennepippuria ja täyteläisyyttä loraus kunnon kermaa. Ah ja voih. Ollappa vielä tuoretta leipää...

Kurpitsakeitto
Butternut Squash Soup

Kurpitsakeittoa kannattaa tarjota alkuruokana näin syksyllä. Voisin kuvitella pääruoaksi vaikkapa poroa, puikulaperunoita ja puolukoita.

2 annosta

½ myskikurpitsa
mustapippuria, suolaa
oliiviöljyä
valkoista balsamicoa
-------------
1 salottisipuli
oliiviöljyä kuullottamiseen
ripaus cayennepippuria
1 sieniliemikuutio
n. 6 dl vettä
tuoretta salviaa
½-1 dl kuohukermaa
sitruunamehua
  1. Kuori ja viipaloi puolikas myskikurpitsa. Laita viipaleet kulhoon ja lisää sekaan oliiviöljyä, valkoista balsamicoa, suolaa ja pippuria ja sekoita. Ota kurpitsan siemenet talteen ja ripottele niiden päälle suolaa. Siirrä kaikki uuniin. Paahda 180 asteessa kunnes kypsiä.
  2. Kuullota salottisipulisilppua oliiviöljyssä hetken aikaa ja lisää vesi ja sieniliemikuutio. Kun kuutio on liuennut, ota pois liedeltä ja lisää joukkoon paahdetut kurpitsaviipaleet ja salvia. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää tarvittaessa lientä
  3. Lorauta sekaan kermaa ja sitruunamehua. Kuumenna. Tarkista maku ja tarjoile paahdettujen kurpitsansiemenien kanssa.


This would be a superb first course followed by reindeer, Puikula potatoes and lingonberries. Oh, yummy!

For 2 people

½ butternut squash
black pepper, salt
olive oil
white balsamic vinegar
---------------
1 shallot
olive oil for sauteeing
pinch on cayenne pepper
1 mushroom bouillon cube
about 6 dl water
fresh sage
½-1 dl double cream
lemon juice
  1. Peel and slice the squash. Save the seeds. Transfer in a bowl and add oil, vinegar, pepper and salt and mix well. Sprinkle some salt on top of the squash seeds. Put everything in the oven. Cook in 180 C degree until done.
  2. Sautee the chopped shallot in olive oil for a while. Add in water and bouillon cube. Once the bouillon has dissolved, take off heat and add squash and sage. Puree with a blender and if needed, add some water.
  3. Add some cream and lemon juice. Let come to a boil. Taste and serve with toasted squash seeds.

No comments:

Post a Comment

Tha :)